Kurkistuskurssit

Humakin avoin ammattikorkeakoulu tarjoaa mahdollisuuden tutustua maksutta korkeakouluopintoihin, eri aloihin ja opintojen edellyttämiin valmiuksiin jo toisen asteen opintojen aikana. Kurkistus kulttuurituottaja-, tulkki- ja yhteisöpedagogin opintoihin helpottaa alan valintaa ja antaa tietoja, mitä korkeakouluopiskelu vaatii. Kurkistuskurssi hyväksiluetaan osaksi AMK-opintoja, mikäli aloitat myöhemmin Humakissa tutkinto-opiskelijana.

Kenelle?

Kurkistuskurssit on suunniteltu tutustumisopinnoiksi Humakin koulutuksiin. Kurkistuskurssit sopivat siten erityisesti toisen asteen opiskelijoille. Kurkistuskursseille voivat osallistua lisäksi kaikki muut Humakin opinnoista kiinnostuneet.

Kulttuurituotannon koulutus

Kulttuurituotannon perusteet 3 op -kurkistuskurssilla tutustutaan erilaisiin kulttuurituotantoihin ja kulttuurituottajiin, sisällölliseen ja tekniseen tuotantoon sekä tuotannon talouteen ja johtamiseen. Kurssi on osa laajempaa Kulttuurituotannon perusteet 10 op -opintojaksoa, joka sisältyy kulttuurituottaja AMK-tutkintoon. Kaikki kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat 3 op avoimen AMK:n suorituksena.

Kurkistuskurssi toteutetaan kokonaan verkossa itsenäisesti ja sen voi aloittaa milloin tahansa ajalla 1.9.-24.5. Suoritusaikaa on 31.7.asti.

Tarkemmat tiedot Kulttuurituotannon perusteet -kurkistuskurssista.

Tulkkauksen koulutus

Tulkkauksen koulutus tarjoaa kahta kurkistuskurssia: toinen painottuen suomalaiseen viittomakieleen ja toinen puhevammaisten tulkkaukseen sekä vaihtoehtoisiin kommunikaatiomenetelmiin.

Otetta suomalaiseen viittomakieleen 2 op -kurkistuskurssilla tutustutaan suomalaiseen viittomakieleen sekä viittomakieliseen kulttuuriin. Opiskelija oppii kertomaan itsestään ja lähiympäristöstään. Sormiaakkoset, numerot ja lauserakenteiden perusteet tulevat tutuksi.

Otetta puhevammaisten tulkkaukseen 2 op -kurkistuskurssilla tutustutaan puhevammaisten tulkkauspalveluun, asiakasryhmiin sekä vaihtoehtoisiin kommunikaatiomenetelmiin. Kurssilla opiskelija pohtii mm. multimodaalista vuorovaikutusta ja oppii käyttämään kuvatyökalua.

Kurssit ovat osa Tulkki (AMK) -tutkintoa. Kaikki kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat 2 op/kurssi avoimen AMK:n suorituksena.

Kurkistuskurssi toteutetaan kokonaan verkossa itsenäisesti ja sen voi aloittaa milloin tahansa ajalla 1.9.-24.5. Suoritusaikaa on 31.7.asti.

Tarkemmat tiedot Otetta suomalaiseen viittomakieleen -kurkistuskurssista ja Otetta puhevammaisten tulkkaukseen -kurkistuskurssista.

Yhteisöpedagogikoulutus

Yhteisöpedagogi – ihmissuhdetyön ammattilainen 3 op -kurkistuskurssi johdattaa tutustumaan yhteisöpedagogin työhön järjestö- ja nuorisoalalla. Kurssilla tutustutaan työssä tärkeisiin eettisiin ohjeisiin ja yhteisöpedagogien uratarinoihin. Uratarinoiden esimerkkien kautta tutuksi tulevat yhteisöpedagogin työssä tärkeät taidot, esimerkiksi yksilöiden ja ryhmien ohjaaminen ja erilaisten menetelmien hyödyntäminen ohjaustyössä, vaikuttaminen yhteiskunnallisiin asioihin sekä toimintatapojen kehittämiseen.

Kurssi on osa Yhteisöpedagogin ammatillisuus 5 op -opintojaksoa, joka sisältyy yhteisöpedagogi AMK-tutkintoon. Kaikki kurssin hyväksytysti suorittaneet saavat 3 op avoimen AMK:n suorituksena.

Kurkistuskurssi toteutetaan kokonaan verkossa itsenäisesti ja sen voi aloittaa milloin tahansa ajalla 1.9.-24.5. Suoritusaikaa on 31.7.asti.

Tarkemmat tiedot Yhteisöpedagogi – ihmissuhdetyön ammattilainen -kurkistuskurssista.

Ilmoittaudu

Ilmoittautuminen kurkistuskursseille tapahtuu tällä lomakkeella.  Kurkistuskurssit ovat maksuttomia toisen asteen opiskelijoille ja kaikille muille Humakin opinnoista kiinnostuneille.

Yhteisöpedagogi – ihmissuhdetyön ammattilainen 3 op -kurkistuskurssi (0/20-21) ILMAINEN

Otetta puhevammaisten tulkkaukseen 2 op -kurkistuskurssi (0/20-21), ILMAINEN

Kulttuurituotannon perusteet 3 op -kurkistuskurssi (0/20-21) ILMAINEN

Otetta suomalaiseen viittomakieleen 2 op -kurkistuskurssi (0/20-21), ILMAINEN